virebox - case veisto

Kamerateknologialla tehoa tuotantoon

Veisto on tiennyt jo kymmenen vuotta, miten se haluaisi seurata tukkien liikkumista sahalinjastolla. Viisi vuotta heillä on ollut valmiina jo patenttikin ratkaisua varten. Vuosi sitten Veisto löysi Vire Labsin ja ratkaisun kehittämisessä päästiin vihdoin liikkeelle.

Tällä hetkellä Veisto seuraa tukkien liikettä linjastolla valokennojen avulla. Valokennoja on sahalinjastolla tietyn etäisyyden päässä toisistaan. Linjastolla on toimilaitteita, joita pystytään liikuttamaan vasta, kun tukki on vapautunut. Valokennojen kanssa joudutaan joko ennakoimaan liikkeitä tai elämään viiveen kanssa.

Kameraratkaisu tuo jatkuvan tiedon siitä, missä tukin päät liikkuvat. Tällöin pystytään ohjaamaan sahalinjaa entistä tarkemmin. Reaaliaikainen tieto sallii tukkien välin lyhentämisen linjastolla ja lisää siten tuotannon tehokkuutta.

Vähemmän käsityötä, enemmän käyttövarmuutta

”Vielä on vaikea sanoa prosenteissa tai euroissa, millaisiin parannuksiin lopulta päästään, mutta jokainen sentti merkitsee. Asiakkaan linjastosta riippuu, miten isoksi hyöty kasvaa. Ratkaisulla parannetaan linjaston käyttövarmuutta ja käyttöastetta. Lyhentämällä tukkiväliä kasvatetaan tukkilukumäärää minuutissa tai vuoron aikana”, luettelee Veiston varatoimitusjohtaja Tuomas Halttunen.

Sähkö- ja automaatiopäällikkö Marko Kujala jatkaa, että valokennojen putsaaminen jää työvaiheena pois. Lisäksi siinä vaiheessa, kun linjaohjaus saadaan tällaisen teknologian avulla sujuvammaksi, se vähentää operaattoreiden käsiohjausta. ”Jos ruuhkanselvitystyötä saataisiin vähennettyä, siitä olisi tuotannossa paljon hyötyä”, hän kuvaa. ”Linjastot pysähtelisivät harvemmin”.

Tarvitaan toiminnan integroiminen tuotantoon ja äly sen taakse

Tuomas Halttunen, Veisto

Robotti pahvilaatikossa ei vielä työtä tehosta

Kujala kertoo, että teknologinen kehitys sekä kameroissa että sahalinjaston muissa laitteissa on viime vuosina ollut nopeaa. Osaltaan se on mahdollistanut suunnitelman toteuttamisen juuri nyt. ”Nyt ollaan niissä mekaanisissa tarkkuuksissa, että pystytään puhumaan enemmänkin senteistä kuin kymmenistä senteistä”, hän kuvailee.

Veistolle IoT tarkoittaa normaalia automaation kehittämistä, jollaista he ovat tehneet jo vuosikymmenen ajan. Talon sisällä on paljon osaamista tähän liittyen. Kumppaneiden kehitettäväksi Kujala näkee järkeväksi jättää sellaiset osa-alueet, jotka jouduttaisiin itse ensin opiskelemaan. Konenäkö, kameran keräämän datan analysointi ja sen tulkinta tekoälyn avulla kuuluvat tällaisiin tehtäviin.

Kujala kertoo, että yhteistyötä erilaisten kameravalmistajienkin kanssa on vuosien varrella kokeiltu. Harvassa kumppanuudessa laitevalmistajan kanssa yhteistyö kuitenkaan menee tarpeeksi syvälle. ”Se on vähän niin kuin robotiikassa. Teollisuusrobottejakin tekevät kymmenet toimittajat. Robotti pahvilaatikossa ei kuitenkaan vielä paljon kenenkään työtä tehosta. Tarvitaan myös toiminnan integroiminen tuotantoon ja äly sen taakse”, täydentää Halttunen.

Keskellä kiihkeää kehitystyötä

Vuoden aikana Veisto ja Vire Labs ovat ehtineet ratkaista toiminnan kannalta isoja asioita. Tehdasympäristössä pystytään nyt löytämään tarpeeksi luotettavasti tukin latvat. Perusperiaatteet kamerapuolella alkavat olla selvillä. Seuraava askel on tiedon liittäminen automaatiojärjestelmään, mikä vaatii lisää työtä ja testiä, jotta saadusta signaalista saadaan reaaliaikaista. Viiveet on saatava lyhyiksi tai suodatettua pois.

Kesän jälkeen Veisto suunnittelee testaavansa osaa laitteistosta tietyillä toiminnallisuuksilla. Tavoitteena on saada pilottilaitteisto asennettua vuodenvaihteeseen mennessä. Vasta kerätty numerotieto laitteiston todellisesta toiminnasta vakuuttaa asiakkaat. Data antaa heille mahdollisuuden laskea euromääräiset hyödyt omilla linjastoillaan.

Veisto näkee teknologiassa myös pidemmän aikavälin kehitysmahdollisuuksia. ”Yksi apu voisi olla siitä, että nähtäisiin selkeät vikaantumistilanteet, kuten esimerkiksi telaston repeytyminen. Järjestelmään voitaisiin myös lisätä turvapiirejä eli se voisi varoittaa, jos ihminen onkin yhtäkkiä väärässä paikassa”, Halttunen mainitsee.

Potentiaalia on ja nälkä kasvaa syödessä

Tuomas Halttunen, Veisto

Integraattori nopeuttaa kehitysaikaa

Veistolta säästyy työaikaa ja eurojakin, kun laitevalmistaja hoitaa myös integrointiin tarvittavan kehitystyön. ”Tosi mukava on ollut touhuta Vire Labsin kanssa. Aika vähän olemme itse asioita joutuneet ratkomaan. Vire Labs on kyllä suoraan kehittänyt monenlaista. Ei jouduta paljoa kysymyksiin vastailemaan”, Halttunen kehuu.

Kujala vahvistaa, että tämä projekti ei ole lisännyt harmaiden hiusten määrää. ”Positiivisesti jännän äärellä tässä ollaan. Lupaavalta näyttää, potentiaalia on ja nälkä kasvaa syödessä”, hän päättää.

Kerro kuinka voimme auttaa sinua?