virebox - case raisio
Tekoälypohjainen konenäköratkaisu takaa laadun
Innovatiivisuus on kilpailuvaltti
Vire Labsin toimittama tekoälypohjainen konenäköratkaisu on tärkeä osa Raisioaquan laaduntarkkailujärjestelmää. Konenäön avulla varmistetaan tuotteiden korkean laatu ja tasalaatuisuus.
Raisioaqua Oy, joka on osa Raisio-konsernia, valmistaa huippurehuja eri kalalajeille. Asiakkaina ovat kalankasvatuslaitokset Suomessa ja Itämeren alueella. Euroopassa on isoja kilpailijoita, ja Raision valtteja kilpailussa ovat laatu, ekologisuus ja innovatiivisuus. Esimerkkejä Raisioaquan innovaatioista ovat Baltic Blend -rehut, joissa raaka-aineina käytetään Itämeren kaloista tehtyä kalajauhoa ja -öljyä, sekä Kasvuluotain-toiminnanohjausjärjestelmä, jolla kalankasvattajat voivat mm. hoitaa kalojen ruokinnan etänä.
”Kun kilpailee isompia vastaan, pitää olla innovatiivisempi. Pyrimme kehittämään toimintaamme jatkuvasti”, kertoo Raisioaquan Plant Manager Petri Elonen.
"Kun kilpailee isompia vastaan, pitää olla innovatiivisempi."
Petri Elonen, Raisioaqua
Laadun seurannan on oltava jatkuvaa
Innovatiivisuus ja digitalisointi ovat Raisiolle tärkeitä asioita myös omassa tehdasympäristössä. Keskeinen osa ladunvalvontaa on Vire Labs Oy:n Raisioaqualle kehittämä konenäköratkaisu. Se lähettää valmistusprosessin aikana kerättävää, tuotteen visuaalisesta laadusta kertovaa dataa Raision käytössä olevalle Siemensin MindSphere IoT-alustalle.
Kalanrehun täytyy olla hyvälaatuista ja tasalaatuista, ja siksi laadun seurannan on oltava jatkuvaa.
”Aikaisemmin visuaalinen laaduntarkkailu hoidettiin ihmisvoimin. Ongelmana oli se, että ihmisillä saattaa olla erilaiset käsitykset hyvästä laadusta, ja hidasta laadun heikkenemistä on erittäin vaikea huomata ihmissilmin. Konenäköratkaisulla pääsemme parempaan tulokseen. Jos laatu laskee alle sen tason, joka meillä on tuotteille asetettu, konenäköratkaisu kertoo operaattorille välittömästi, että nyt tarvitaan toimia”, kertoo Petri Elonen.
Konenäköratkaisu käyttöön kahdessa kuukaudessa
Merkittävin kalanrehupellettien laatua huonontava elementti on pöly. Laatua seurataan jatkuvasti konenäköratkaisun ja kosteusmittausten avulla.
”Kun asettamamme laatukriteerit eivät täyty, erä kerätään talteen. Sitä ei tarvitse heittää pois, koska se voidaan käyttää uudelleen prosessissa”, kertoo Petri Elonen.
Laadunvalvonnassa käytetty konenäköratkaisu pohjautuu Vire Labsin kehittämään tekoälypohjaiseen Virebox.AI-päätelaitteeseen ja tuotantoprosessin tiettyä vaihetta kuvaaviin kameroihin.
”Pölyn määrä tunnistetaan valokuvasta Vire Labsin kehittämän algoritmin perusteella. Toimitimme Vire Labsille valmiiksi laatuluokiteltua kuvaa linjastoltamme, ja Virebox.AI:n tekoäly oppi tunnistamaan ongelmat muutamassa viikossa”, toteaa Elonen.
Tuotantoon konenäköratkaisu saatiin siirrettyä kahdessa kuukaudessa – ensin yhdellä ja sitten myös toisella tuotantolinjalla. Molemmissa on käytössä Virebox.AI-pääte ja siihen liitetty kamera, jotka molemmat on suojattu pölyltä.
Ratkaisu maksoi itsensä takaisin alle vuodessa
Virebox.AI-konenäköratkaisu on ollut Raisioaqualla käytössä vuodesta 2019 alkaen. ”Matkan varrella ratkaisua on optimoitu esimerkiksi valoisuuden muutosten takia, mutta oikeastaan mitään muuta ei ole tarvinnut tehdä”, kertoo Elonen.
Vire Labsin toimittama konenäköratkaisu on kriittinen osa Raision laaduntarkkailujärjestelmää. Se maksoi Petri Elosen mukaan itsensä takaisin alle vuodessa.
”Tämä kannatti tehdä – se oli selvää heti, kun saimme ratkaisun tuotantokäyttöön”, toteaa Petri Elonen. ”Kun pystymme estämään yhdenkin asiakkaan menettämisen huonon laatuvaikutelman takia, konenäköratkaisu on maksettu takaisin moninkertaisesti”.
Raisiolla mietitäänkin parhaillaan, miten he voisivat hyödyntää konenäköä nykyistä laajemmin. ”Tällä hetkellä kuvaamme tiettyä prosessin vaihetta kahdella linjalla. Mietinnässä on lisätä konenäköratkaisu myös säkitysvaiheeseen, jolloin säkittäjän ei tarvitse arvuutella, onko kaikki varmasti kunnossa”, kertoo Elonen.
Kun pystymme estämään yhdenkin asiakkaan menettämisen huonon laatuvaikutelman takia, konenäköratkaisu on maksettu takaisin moninkertaisesti.
Petri Elonen, Raisioaqua
Yhteys löytyi verkostojen kautta
On tavallista, että yrityksissä tiedetään, mitä omien prosessien kehittämiseksi tarvitaan, mutta asiaa ei saada ratkaistua omin voimin. Joskus on vaikea löytää yhteistyökumppania, joka pystyy tarjoamaan toimivan ratkaisun.
Petri Elonen löysi Vire Labs -yhteyden oman verkostonsa kautta.
”Verkostoituminen ja suosittelut ovat todella tärkeitä asioita nykymaailmassa. Aina ei voi itse tietää, mistä löytyvät ne tahot, jotka voivat auttaa omaa yritystä kehittämään toimintaansa. Itse sain vinkin Vire Labsistä Aalto Yliopiston IoT-kurssilla eräältä kurssikaveriltani, joka on tehnyt yhteistyötä Vire Labsin kanssa. Ja se oli hyvä vinkki”, naurahtaa Petri Elonen.