VIRELABS - TARINA

Itse olisi tuokin pitänyt tehdä

Vire Labs on suomalainen teknologiayritys, jonka erityisosaamista ovat koneälyratkaisut teollisuuden, liikenteen ja infran käyttöön sekä maailmanluokan grafiikkaohjelmointi.

Vire Labsin perustajilla on pitkä yhdessä tekemisen historia. Heillä oli jo 1990-luvulla yhteinen grafiikkateknologia-alan yritys, joka päätyi yrityskauppojen kautta osaksi Qualcommia. Työskentely isossa ja hierarkisessa jättiyhtiössä ei kuitenkaan tuntunut omalta, ja vuonna 2011 kuuden hengen tiimi päätti irrottautua Qualcommista. Vire Labs Oy syntyi.

Tiimin jäsenet olivat jo pitkään työskennelleet mobiiligrafiikan parissa, ja aluksi tiimi ryhtyi parantamaan Android-puhelinten käyttökokemusta Vire Launcher -tuotteella. Vire Launcheria ladattiin Google Playsta yli miljoona kertaa, mutta kun nähtiin, että siitä ei tule suurta kaupallista menestystä, yritys päätti suunnata toimintansa uudelleen.

 Yritys ryhtyi myymään grafiikkaosaamistaan muille yrityksille. Huawei, Rightware ja Hatch ostavat edelleen Vire Labsilta konsultointia esimerkiksi 3D-moottoreiden ja käyttöliittymäkirjastojen rakentamiseen.

Vire Labsin osaajat ovat omalla osa-alueellaan maailman ehdotonta huippua. ”En välttämättä osaa tehdä kovin kaunista graffaa, mutta osaan kyllä rendaa sen tosi nopeesti ruutuun”, virnistää Vire Labsin CTO Jani Huhtanen

Yhteistä kaikille tekijöille on vahva osaaminen sekä laite- että ohjelmistokehityksessä. ”Meidän osaamisemme on lähellä rautaa ja ajureita”, toteaa Lead Developer Juuso Heikkilä. ”Osaaminen ei rajoitu pelkkään grafiikkakonsultointiinMehän osataan ohjelmoida ihan mitä vaan, ei siihen grafiikkaprosessoria tarvita”. 

Ratkaisut teollisuuden, infran ja liikenteen ongelmiin

Edellä mainitusta ”ihan mitä vaan”-toteamuksesta on tullut täyttä totta. Yrityksen evoluution seuraava vaihe alkoi, kun tiimin sisäisessä hackathonissa syntyi idea, jossa yhdistyy tiimiläisten rauta- ja softaosaaminen. Asiakkaalle piti rakentaa reunalaskentaratkaisu. Ratkaisun ytimeen tarvittiin pienikokoinen laite, jossa tuli olla niin paljon laskentatehoa, että sen avulla voi toteuttaa tekoäly- ja konenäkösovelluksia reunalaskentana. Kun sopivaa laitetta ei markkinoilta löytynyt, todettiin yhdessä, että tehdään se itse. 

Heti alkuun päätettiin, että ratkaisun tulee olla modulaarinen, skaalauskelpoinen ja sen tulee toimia erilaisissa käyttötilanteissa ja -olosuhteissa. ”Piloteilla tämä on näytetty toteen. Virebox.AI-ratkaisuja käytetään esimerkiksi ennakoimaan junavaihteiden vikaantumista, analysoimaan raitiovaunujen matkustajavirtoja ja parantamaan sahojen tuotantolinjojen tehokkuutta. Pilotit on tehty niin, että ratkaisut ovat heti tuotanto- ja skaalauskelpoisia. Nyt olemme siirtyneet skaalausvaiheeseen, jossa yksittäisissä hankkeissa saatetaan tarvita esimerkiksi 50 tai 100 Vireboxia”, kertoo Business Development Director Ossi Porri .

Olemme suomalainen laitevalmistaja. Vastaamme itse laiteen suunnittelusta ja toteutuksesta, kaikesta ohjelmoinnista, etsimme komponenttien valmistajat, hoidamme kokoonpanon sekä toteutamme asiakaskohtaisiin ratkaisuihin tarvittavan koodauksen ja käyttöliittymät. Joskus uudet asiakkaat ovatkin ihmetelleet, miten on mahdollista, että tämän kokoinen organisaatio venyy koko toteutusketjuun”, Ossi naurahtaa.   

Virebox.AI-projektit pystytään viemään nopeasti ja tehokkaasti läpi, koska suuri osa työstä on tehty jo etukäteen. ”Samat toteutusperiaatteet, samat hallinta- ja ylläpitomenetelmät toimivat 95-prosenttisesti ratkaisusta toiseen”, Ossi toteaa.

Asenne ratkaisee

Vire Labsin ydinjoukko koostuu tällä hetkellä 13 osaajasta. Virebox-tiimissä heistä työskentelee noin puolet, ja muut tulevat apuun, kun heidän erityisosaamistaan tarvitaan. ”Kun esimerkiksi Veiston tapauksessa piti ymmärtää tukkien pituuksia ja etäisyyksiä, Jani tuli apuun grafiikkapuolelta”, Juuso Heikkilä kertoo. ”Piti muodostaa kameran matriisi, ymmärtää missä positiossa se on ja piirtää samassa avaruudessa visualisointi siitä, miten kone näkee sahalinjalla vaeltavan tukin pään”, kuvaa Jani Huhtanen saamaansa 3D-grafiikkatehtävää. 

Modulaariseen Virebox.AI-alustaan on mahdollista tuoda lisää ja poistaa tarvittavia kortteja, liitäntöjä, väyläratkaisuja ja protokollia, joilla voi ohjata esimerkiksi teollista automaatiota tai analysoida matkustajavirtoja. Jos kaikkea ratkaisussa tarvittavaa ei saa valmiina, puuttuvat osat voidaan tehdä itse, koska Vire Labsin väellä on pitkä kokemus esimerkiksi ajureihin ja piirikortteihin liittyvästä suunnittelutyöstä. ”Esimerkiksi VR:n virranmittausratkaisua varten tehtiin oma virranmittauskortti. Boksi pysyy samana, mutta se, miten keskustellaan ulkomaailman kanssa, vaihtuu. Tai jos kameravalmistajan ajurit ei toimi konenäköratkaisussa tarpeeksi luotettavasti, niin tehdään itse paremmat”, Juuso tarkentaa.

”Asiakkaan edestä laitetaan kroppaa likoon, otetaan vastuuta ja tehdään tarvittaessa myös sellaisia asioita, jotka normaalisti asiakas tekee. Jos jotain pitää tehdä, että homma etenee, me ei jäädä voivottelemaan, vaan tehdään joko itse tai hommataan tekijä”, kertoo Ossi. ”Oli haaste mikä tahansa, niin se vain yllyttää meitä, ja jos joku sanoo, että ei tähän pysty kukaan, niin meidän vastaus on AI EI VAI”, Ossi sanoo hymyillen. 

Etäläsnäolo tehdasasetuksena

Vire Labsillä on toimitilat Helsingissä ja Porissa, mutta yrityksessä on totuttu tekemään etätöitä. Yhteishengen ylläpidosta ja viestinnästä on aina huolehdittu jossain määrin sähköisesti. Qualcommin aikana lähiesimies oli Atlantin takana ja Vire Labsin alkuaikoina toimitusjohtaja Mikko Saari oli Helsingissä ja muut Porissa tai etätöissä kotona. Yhteyttä pidettiin videoyhteyden kautta. ”Meillä oli Porin toimistolla koko ajan videokuva auki. Etäläsnäolo toi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Jos joku on jossain koko ajan ihan yksin, se ei välttämättä olo kivaa”, Jani kertoo.

Jani ja Juuso nauttivat työstään ja kokevat tekevänsä jotain sellaista, mitä tekisivät joka tapauksessa. ”Teen työkseni sitä, mitä joka tapauksessa tekisin vapaalla. Töissä mulle maksetaan siitä, koska siellä on dead line”, Jani naurahtaa.

Asiantuntijatyön vastapainona on hyvä tehdä välillä jotain aivan muuta. ”Vapaa-ajalla viljelen maata ja hoidan metsää. Harrastan metsästystä syksyisin, ja perheessä on koira”, Juuso kertoo. ”Mäkin teen viikonloppuisin mieluummin remppaa kotona tai jotain muuta vastaavaa, missä saa terapiaa ajatustyölle”, jatkaa Jani.

Molemmat arvostavat korkeaa teknistä laatua ja älykkäitä ratkaisuja arjen ongelmiin. ”On erikoista, miten vähän tulee hankittua teknologiaa kotiin siihen verrattuna, miten paljon se minua kiinnostaa”, Juuso havahtuu pohtimaan. Jani arvelee, että syy voisi olla siinä, miten keskinkertaisia tekniset laitteet usein ovat. ”Yleensä tulee vaan paha mieli, jos ostaa jotain uutta teknologiaa – ite olis tuokin pitäny tehdä, kun se on niin huono”, Jani naurahtaa.

Oman työn merkitys näkyy konkreettisesti

Projekteissa pitää olla onnistumisen makua ja tekemisen pitää tuntua mukavalta, ja tämä pätee yhtä lailla Vire Labsin työntekijöihin kuin asiakkaisiin. Työn pitää tuntua merkitykselliseltä. ”Jo yrityksen perustamisvaiheessa me haluttiin muuttaa maailmaa. Ajattelen, että oman työni kautta maailma ehkä muuttuu vähän kauniimmaksi esimerkiksi autojen mittaristoissa”, Jani konkretisoi. ”Täytyy olla joku idea siitä, että auttaa jotakuta. Ettei turhalta työltä tunnu se, mitä tehdään. Rahkeitahan meillä on vaikka mihin”, komppaa Juuso.

Uusia osaajia rekrytoidaan Vire Labsiin koko ajan – viime aikoina erityisesti Virebox.AI-liiketoiminnan puolelle. ”Pienessä yrityksessä on se etu, että täällä pääsee tekemään monenlaisia hommia”, kertoo Ossi Porri. ”Kun ihminen etenee isossa organisaatioissa asiantuntijasta johtajaksi, työaika menee helposti palavereihin ja hallinnointiin, eikä enää pääse tekemään niitä konkreettisia juttuja, jotka tuntuvat hienolta. Pienemmässä yrityksessä pääsee näkemään ison kuvan ja tekemään myös konkreettisia asioita. Minulle on todella tärkeää, että pääsen välillä kentälle esimerkiksi ruuvaamaan junaskanneria ja näen käyttöönoton joka vaiheen ihan läheltä”, toteaa Ossi. 

”Konkreettisuus on kivaa. Kun esimerkiksi otamme asiakaspalaverissa boksin esille ja katsomme, mitä laitteita ja piuhoja heille tehtävässä ratkaisussa siihen tulee kiinni, niin asiakkaallekin konkretisoituu, että homma ei jää puheiden tasolle”, Ossi täsmentää.